Tulevia tanssitapahtumia

Dance.fi on järjestänyt vuodesta 2004 tanssitapahtumia ympäri Suomea tuoden yhteen kymmeniä tuhansia tanssijoita eri puolelta maata. Dance.fi:n järjestämiä tapahtumia ovat mm. Tanssimessut, Show Of The Year, Street SM, Performing Arts SM -karsinta, Dance.fi Summercamp, Salsa SM, Fresca – Helsinki Salsa Festival, Hiphop Renessanssi sekä Katumessut.

PhotoGrid_1384422121599

Show Of The Year
Viime vuosina tuhansia ihmisiä kerännyt tanssiviikonloppu järjestetään Helsingin kulttuuritalolla. Suomen suurimmat tapahtumat kuten Show Of The Year, Grand Bachata & Salsa fiesta, Dance SM ja huipputason tanssikurssit ovat koettavissa yhdessä viikonlopussa. Lisäinfot täältä.

Hiphop Renesanssi
Streetlajien kesäfestari Hiphop Renesanssit alkaa workshop-kiertueella, joka kiertää ympäri Suomea huipentuen elokuun Festivaaliin. Renesanssissa on tanssin lisäksi uimista, grillausta sekä biletystä läpi kesäisen viikonlopun. Kilpailuja mm. Hiphop Experimental ryhmien Pohjoismaiden mestaruuskilpailu sekä Siéva SM. Lisäinfot täältä.

Dance.fi Katumessut 6.12.
Yksi Helsingin vanhimmista tanssitapahtumista tulee jälleen. Itsenäisyyspäivänä järjestetään katuvaatteiden kirpputori, näytöksiä, musiikkia sekä tanssikursseja. Tänä vuonna luvassa on myös Helsinki Open, Hiphop-pienryhmäkilpailu. Lisäinfot täältä.

Ainutlaatuinen Dance.fi EK-Posse haku järjestetään joka syksy. Lisäinfot eri tanssiryhmistä (Street EK, Show EK, 30+ EK, Latin EK jne)täältä.

Valokuvat sekä videot tapahtumast löydät facebookistamme.

Kilpailujen Tuloksia

Tulokset:

SOTY 2017 tulokset

SOTY 2016 tulokset

SOTY 2015 tulokset

Showcase Of The Year 2014

1. 24/7
2. Etnica
3. Siéva
4. Houselicious
5. Porvoon himmein hoppiryhmä
5. Rascalz EK
5. Ramparyhmä
5. Neon 20
5. Rok Unbound
10. Mitä Jos
11. Introducing J.Y.D
11. Action Dance 1 Ladies
11. 34′N 118′W
11. DJ’s Nightmare
11. Ramparyhmä 2
11. Danceteam Ksyk
11. Voca
11. Bubblin Crew
19. DanceArt Street EK
19. House Of House
19. Action Dance 2 Cuba
19. Dance.fi Vogue EK
19. Dance.fi Etno Mix
19. Antiquia Dance.fi
19. Pose
19. Preciosa Dance.fi
19. Dance Team Shine

SOTY Student Teams 2014

1. Tanssistudio Funka
2. Ota Kiinni Jos Saat / Keto
3. Break Factory
4. Dance.fi Jatko Hiphop
5. La Renaissance
6. Team ToeStar
7. Dancehall EK Posse Dance.fi
7. Dancehall Alkeet Dance.fi
7. Rascalz JR EK
7. Dance.fi Tiistain House
12. Monday Hiphop
12. HTO Jazzjoki
12. Build Up
12. HTO Heels

Formation Of The Year

1. Lock Kids Finland
2. Rascalz Juniorit
3. HooCee Hammaskeijut
4. Sprains
4. Lock-O-Matic
6. Keto Dancers
7. Dance.fi Street Posse
8. Rugratz
9. Daze
10. Forbidden Fruit
11. Raise Your Weapon (Love)
12. HTO Show&Jazz-muodostelma
12. Mess Crew / Urban Moves Kuopio
12. Treeniryhmä Etnica
12. Keton A’Kanat
12 Wave

Hiphop Renesanssi 2013 Siéva 2on2

1. Siiri & Pietari (Helsinki)
2. Vilma & Anni (Oulu)
3. Hanna & Sia (Helsinki)
3. Kari & Riikkaleena (Helsinki/Oulu)

Streetdance Showcase Experimental

1. Kohtaaminen

Student Team Of The Year 2013

1. Pikku Ämmät/Stepup School
2. No Saints
3. Freak The Pose
4. Danceteam International Capitains – O Saya
5. Tanssiryhmä Mitä jos?
6. VVS Show EK-ryhmä
7. Dance.fi EK-Adults
8. Porvoon Himmein hoppiryhmä
9. Tuulen Tumma Ryhmä DD / Tanssistudio Nummela
10. Riikinkukkojen Kuoro Ryhmä DD / Tanssistudio Nummela
11. iHOUSE (HTO)
12. Tip on the tightrope – STeam
12. Tapiolan Voimistelijat, Dance Team Shine
14. Ragganauts (HTO)
15. Dance.fi Vogue EK-Posse
16. Kohti Määränpäätä Tanssikoulu DCA
17. Muevelo
18. Dance.fi Hiphop

Formation Of The Year 2013

1. Lock Kids Finland
2. DJ’s Nightmare
3. Katutanssitanssi
3. Monsteri-lapset
5. Siéva Show Production
6. Kainouden multihuipentuma

Latin Show Of The Year

1. Etnica Latin Crew
2. Consta Rodriques y sus chicas Latinas
3. Footlight Latin Show EK
4. Fresca Showteam
5. In These Shoes – Steam
6. El Terremoto
7. La Figura

SOTY 2012

Smallgroup Of The Year

1. FeFellaz

Formation Of The Year

1. Lock Kids Finland
2. HTO
3. Dance.fi Vogue muodostelma

SOTY 2011

Formation Of The Year

1. Dragon warriors
3. House Of Queens (Dance.fi)

Performing Arts SM karsinnat

Aikuiset pienryhmä

1. DSF Rush Hour
2. pikku ämmät
3. DCA Dancers
4. DSF Kaie
5. DCA Junior Dancers
6. DF-Dancers
7. Team CDL
8. Hot Club Small Group
8. Freaks
8. STeam
8. The Team Tonteri
8. Siéva
8. Rush
8. Razzmatazz

Performing Arts juniorit pienryhmä

1. StepUp School Juniors
2. StepUp School Juniors
3. Kuopion Tanssistudio
4. Kolibrit – Primedancers
5. DCA Teen Dancers
6. 2paDance Juniors
7. Dance team Sirenia
7. Dance Studio Funky
9. Keto Junior Dancers
9. DCA Teens
9. Dca mini teens
12. Razzmatazz
13. DCA Girls
13. DCA Juniors
13. Mini Junnut DCA
16. Archipelago
17. Hot Club Primus juniorit
17. DA pro juniors
17. Clipsit
17. Minit

Performing arts juniorit tytöt soolo tulokset

1. 43 Liisa Piili Turku
2. 44 Heta Asikainen Espoo
3. 16 Linnea Saarikangas Helsinki
4. 19 Jade Soininen Helsinki
5. 46 Anni Erkko Espoo
6. 48 Oona Kataja Vantaa
7. 18 Alicia Wegmüller Kauniainen
7. 24 Elena Helli Ticklen Tampere
7. 28 Netta Rekomaa Helsinki
7. 41 Vilma Hartikainen Tampere
11. 15 Isa Syrjänen Espoo
11. 38 Emmi Mikkola Helsinki
13. 20 Essi Järvelä Espoo
13. 51 Ada Tola Helsinki
15. 17 Yasmin Janatuinen Espoo
15. 25 Jaana Piipponen Vantaa
15. 34 Siiri Aho Espoo
15. 40 Jutta Lepomäki Espoo
15. 42 Vilma Salonen Espoo
15. 49 Noora Naskali Helsinki
21. 39 Ada Happonen Tampere
21. 50 Emma Alberdi Espoo
23. 21 Laura Pitkänen Kurkimäki ja Kuopio
23. 26 Melisa Cetin Helsinki
23. 27 Wilma Oinonen Kuopio
23. 33 Alisa Saarikangas Helsinki
23. 47 alisa melander parainen
28. 11 Laura Tanhuanpää Tampere
28. 32 Jenna Kyrö Vantaa
30. 22 Eveliina Kulmala Järvenpää
30. 30 Noona Jussila Riihimäki
32. 10 Nadia Mahlberg Espoo
32. 12 Maria Vdovenko Espoo
32. 14 Silja Saarikangas Helsinki
32. 23 Saara Savolainen Parainen
32. 29 Saga Oinonen Hyvinkää
32. 31 Jasmine Karlsson Tolkkinen
32. 35 Minni Silvennoinen Helsinki
32. 36 Liina Koivisto Riihimäki
32. 37 Vilma Sarre Kuopio
32. 45 Neea Kemppainen Riihimäki

Performing arts naiset soolo tulokset

1. 66 Jenny Strandberg Helsinki
2. 65 Vanessa Virta Lempää
3. 68 Pilvi Patanen Turku
4. 71 Lotta Salonen Kerkkoo
5. 70 Eea Rajamäki Helsinki
5. 72 Sara Hirvensalo Espoo
7. 64 Kaisa Hyvärinen Oulu
8. 63 Salla Pylkkönen Imatra
8. 67 Emilia Salonen Tampere
10. 60 Janica Järvinen Helsinki
10. 61 Chloé Denoncin Tampere
10. 62 Johanna Jämsä Oulu
10. 69 Rebecca Pihlapuro Tampere
10. 73 Marikki Määttä Kuopio

Latino Show aikuiset duo tulokset

1. 10 Marjukka Koivuniemi ja Saara-Elina Partanen Oulu
2. 14 Maria Kangasaho ja Jevgeni Privalov Helsinki
3. 12 Iina Vaajamo ja Ari Kangas Espoo ja Helsinki
4. 11 Päivi Heli Kirkinen ja Monna Pursiainen Helsinki
5. 16 Siiri Kivimäki ja Emmi Jalaistus Riihimäki

Latino Show juniorit pienryhmä tulokset

1. 72 Girl Fusion
2. 74 Porin Flamenco-opisto
3. 71 Funky Latin
4. 70 DanceNow Latindancers
5. 73 Tanssikoulu 1st step Junnut

Latino Show aikuiset pienryhmä tulokset

1. 38 OAMK:n lattarikissat
2. 34 Consta Rodriquez y sus chicas latinas
3. 31 HSA Show Team
4. 32 Etnica Latin Crew
5. 35 Adelante!
6. 30 STeam
6. 37 Viva La Wimma
8. 33 Latin Chicas
9. 36 Bailaores

Latino Show aikuiset 2 pienryhmä tulokset

1. 52 HotMamas
2. 56 U.N
3. 50 Cheek Y Chicas
4. 54 Danzarinas
5. 55 Pasos Lindos
6. 51 Latin Bufandas
7. 53 Bermuda Trianlge

Hip Hop juniorit tytöt soolo tulokset

1. 18 Yasmin Janatuinen Espoo
2. 23 Elle Salminen Rovaniemi
3. 10 Melissa Puutio Oulu
4. 38 Sandra Hyttinen Tampere
5. 22 Alicia Wegmüller Kauniainen
6. 19 Helmi-Maria Jaatinen Tampere
7. 26 Anna Song Helsinki
7. 32 Kashika Arora Vantaa
9. 16 Essi Tallavaara Rovaniemi
9. 31 Sofia Schwartz Helsinki
11. 35 Peppi-Sofia Pekkala Rovaniemi
12. 14 Sara Sohkanen Vantaa
12. 24 Ella Sirén Tampere
12. 28 Susanne Hienonen Espoo
12. 30 Viivi Mikkola Rovaniemi
12. 33 Emma Kolehmainen Espoo
12. 36 Minttu Tuura Tuusula
18. 11 Katariina Tennilä Rovaniemi
18. 13 Emilia Uusitalo Tampere
18. 17 Heini Torvinen Tampere
18. 27 Maria Gröhn Rovaniemi
18. 29 Lea Hevosmaa Vantaa
18. 34 Rosa Hirvonen Vantaa
18. 37 Elli Hietala Vantaa
25. 12 Vera Seppälä Espoo
25. 20 Matilda Heikkilä Salo
25. 21 Jenni Torvinen Tampere
25. 25 Jenna Kyrö Vantaa

Hip Hop naiset soolo tulokset

1. 68 Lilli Huttula Helsinki
2. 84 Siiri Korkeamäki Helsinki
3. 65 Hanna Peiponen Helsinki
4. 64 Laura Lindström Gäddrag
5. 66 Julia Nurmio Helsinki
6. 55 Kristiina Villemson Helsinki
7. 59 Silva Mertsola Helsinki
8. 73 Pia-maria Nickström Helsinki
9. 52 Anna Nukarinen Tuusula
9. 63 Rosa Kivimäki Helsinki
9. 78 Amanda Fremling Vantaa
9. 85 Anna Helenius Helsinki
9. 86 Viola Segerstam Helsinki
14. 80 Ella Aulén Helsinki
15. 54 Eliisa Kupiainen Vantaa
15. 57 Emma Leppo Helsinki
15. 75 Sibel Emma Ahishali Helsinki
18. 50 Moona Darth Espoo
18. 58 Maria Turunen Nummela
18. 60 Sanna Lepoaho Helsinki
18. 83 Prisca Niemi-sampan Järvenpää
22. 62 Rosa-Lia Ekroos Kerava
22. 67 Julia Jussila Oulu
22. 72 Alexandra Pekanpalo Järvenpää
22. 74 Zahra Chaikh-Hamad Helsinki
22. 76 Tiina Tarkiainen Kirkkonummi
22. 81 Claudia Weckström Helsinki
22. 82 Veera Martiskainen Helsinki

Hip Hop aikuiset duo tulokset

1. 142 Salla Lyytikäinen ja Laura Lindstedt Helsinki ja Espoo
2. 144 Anna Helenius ja Pietari Vappula Helsinki ja Kerava
3. 139 Oskar Komulainen ja Niila Rönkä Espoo
4. 134 Sami Vallius ja Shervin Shirazi Helsinki
5. 140 Silva Mertsola ja Pia-maria Nickström Helsinki
6. 136 Hamza Jadda ja Adasha Moore Helsinki
7. 150 Emilia Saari ja Kiira Kornevits Vantaa ja Helsinki
8. 132 Mette Linturi ja Annica Alessi Vantaa ja Helsinki
9. 138 Zahra Chaikh-Hamad ja Kristiina Villemson Helsinki
9. 143 Amanda Fremling ja Nadia Farghaly Vantaa
9. 147 Masi Saurén ja Mimi Matinpalo Helsinki ja Espoo
12. 151 Linda Uusihakala ja Ella Aulén Helsinki
13. 135 Emma Aatamila ja Prisca Niemi-sampan Tuusula ja Järvenpää
13. 141 Jenny Lindman ja Emilia Karlsson Kirkkonummi
15. 133 Tiina Tarkiainen ja Jarmo Salonen Kirkkonummi ja Kerkkoo
15. 137 Hannah Leinson ja Ronja Halme Espoo
15. 146 Sakari Savimäki ja Satu Savimäki Turku
15. 148 Alexandra Pekanpalo ja Moona Darth Järvenpää ja Espoo
19. 130 Rosa-Lia Ekroos ja Emmi Pesonen Kerava
19. 131 Linda Sillanmäki ja Aurora Salonen Järvenpää
19. 149 Janica Järvinen ja Kristiina Mikhel Helsinki

Hip Hop juniorit duo tulokset

1. 103 Alex Komulainen ja Emil Tiukkanen Espoo
2. 110 Topi Tuominen ja Elias Sauna-aho Vantaa
3. 107 Julius Kerkis ja Josua Kerkis Helsinki
4. 104 Sohvi Seppälä ja Emma Douglas Helsinki
5. 119 Essi Järvelä ja Kia Komulainen Espoo
6. 109 Essi Tallavaara ja Viivi Mikkola Rovaniemi
7. 100 Jenni Torvinen ja Heini Torvinen Tampere
8. 116 Katariina Tennilä ja Peppi-Sofia Pekkala Rovaniemi
9. 118 Sakari Christensen ja Jesse Parkkonen Halkia
10. 108 Eevi Korppoo ja Olivia Lahtinen Vantaa
10. 117 Sanni Granqvist ja Minttu Tuura Tuusula
12. 102 Josefina Martikainen ja Sini Hassinen Joensuu
12. 106 Maria Pääkkönen ja Roosa Hassinen Joensuu
12. 112 Jenna Kyrö ja Viivika Haltia Vantaa
12. 114 Martta Lehmusvirta ja Vilma Sallila Tampere
12. 120 Atte Laak ja Erica Mäkinen Vantaa
17. 113 Karoliina Tuisku ja Elina Pasanen Espoo
18. 101 Julia Järvelin ja Alexandra Rosenqvist Espoo
18. 105 Ida Puroviita ja Nina Jokiniemi Vantaa
18. 111 Julia Seppälä ja Irene Helminen Helsinki
18. 115 Sara Sohkanen ja Amanda Wiren Vantaa

Hip Hop aikuiset pienryhmä tulokset

1. 160 Rare Function
2. 169 SGW
3. 164 TNT
4. 165 Rascalz X
5. 170 Unique version
6. 163 Gforce
6. 167 Scratch
8. 171 ZZCrew Uunot
9. 175 charismatics
10. 161 Keep Flow 1
10. 162 Mai COD
10. 166 Indicators
10. 168 Keep Flow 2
10. 172 Rush
10. 173 2paDance Crew
10. 174 ZZCrew Toopet

Hip Hop juniorit pienryhmä tulokset

1. 185 StepUp Juniors
2. 186 Supasix
3. 187 7 Flamez
4. 180 6pack
5. 189 ZZCrew Juniors
6. 192 LARARA
7. 183 Basix
8. 182 G Stars Karjaa
8. 191 Sweet
10. 181 2paDance Crew
10. 184 ZZ juniors
10. 188 Dance.fi Juniorit
10. 190 ZigZag

Katutanssi avoin showcase tulokset

1. 212 Will Funk For Food
2. 205 New Style Busters
3. 203 NoSaints
4. 215 Fe’Fellas
5. 202 IVogueU
6. 213 Funky Fem
7. 206 The MISSfits
8. 207 Scratch
9. 200 Voguing Vamps
9. 201 Archipelago
9. 204 Passion
9. 208 Freak the pose
9. 209 EnergyPulse
9. 210 Rare Purple
9. 211 Clipsit
9. 214 Rush

Katumessut

6.12.  Dance.fi Katumessut Itsenäisyyspäivänä tulee jälleen vuosittainen Streetdancen ja katumuodin tapahtuma kulttuuriareena Gloriaan. Päivän aikana voi kierrellä vaatekojuja, myydä tavaraa katumuotikirppiksellä, kokeilla tanssikursseja sekä katsoa upeita esityksiä. Tänä vuonna luvassa on myös Helsinki Open, Hiphop-pienryhmäkilpailu. Alustava aikataulu: Klo 12-17 Katuvaatteiden kirpputori Klo 12-13 tanssitunti (alakerta Siéva) Klo 13-15.30 tanssiesityksiä klo 15.30-16.30 tanssitunti (bachata) Klo 15.30-18… Lue lisää

Tulevia tanssitapahtumia, Tanssimessut, Show Of The Year, Hiphop Renesanssi

Täältä löydät kaikki tulevat tanssitapahtumat… Lue lisää

Dance.fi Summercamp

Tervetuloa huippusuosituille kesän tanssikursseille Helsingissä. Dance.fi Summercamp järjestetään jo kuudetta vuotta ja joka vuosi kurssit ovat olleet tupaten täynnä motivoituneita tanssijoita. Kahden viikon aikana voit ainutlaatuisesti tanssia kaikilla eri tyyleillä katutansseista latinalaisiin tansseihin. Tämä on oiva tilaisuus kehittyä tanssijana intensiivikursseilla. Vain rajoitettu määrä tanssijoita mahtuu tunneille, joten kannattaa ilmoittautua mahdollisimman ajoissa. Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa: http://www.dance.fi/tanssitunnille_ilmoittautuminen/ Dance.fi… Lue lisää

Show Of The Year

Kerran vuodessa järjestettävä tanssin suurtapahtuma, jossa kisailevat Shown, Hiphopin, Lattareiden sekä kaikkien eri lajien tanssijat.

Lue lisää